amerikkalaiset tyypillisesti tukevat vastavalittuja presidenttejä ja virkansa jättäneitä. He eivät pidä vakiintuneista. George W. Bush ei ole poikkeus. Vaikka hän menetti kansanäänen vuonna 2000 puolella miljoonalla äänestyslipulla, mutta saavutti Valitsijamiesvoiton varapresidentti Al Goresta barest of marginals (korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen Bushin hyväksi), hänen alkuperäinen kannatuslukunsa oli 57 prosenttia, 10 pistettä enemmän kuin prosenttiosuus äänistä, jotka hän keräsi äänestäjiltä. Hänen kannatuksensa nousisi yli 90 prosenttiin 9/11-terrori-iskujen jälkeen, kun amerikkalaiset osoittivat taipumustaan ”rallata ’lipun ympäri” ja komentajia ylipäällikköinä sota-aikana.
kun Bush luovutti Oval Officen avaimet Barack Obamalle vuonna 2009, ”loputtomien sotien” yhä riehuessa Afganistanissa ja Irakissa, Osama bin Ladenin ollessa hyvin elossa ja finanssikriisin uhatessa toista suurta lamaa, hänen kannatuslukemansa oli romahtanut 34 prosenttiin. Hänen kohtalonaan näytti olevan FDR: n seuraajan epäonnistunut presidenttikategoria, jonka vastustajat leimasivat hänet äreällä aforismilla: ”erehtyä on Truman.”
silti Harry Trumanin Maine elpyi 1970-luvun alussa Richard Nixonin Watergate-aikaisen presidenttiyden ja selkokielisen ”Man from Independencen” hellyttävän suullisen historian julkaisun keskellä.”Yhtye Chicago jopa levytti vuoden 1975 paean 33.presidentille laulaen ”America needs you, Harry Truman. Harry, tulisitko kotiin?”
toistaiseksi yksikään Bush 43: n ylistämä kappale ei ole päässyt radioaalloille, mutta hän näyttää voittaneen Oliver Stonen murskaavan kuvan hänestä vuoden 2008 elokuvassa ”W.” yhdessä koomikko Will Ferrellin hyväntahtoisemman imitoinnin kanssa, joka lisäsi faux Bushin malapropin, ”strategery”, Yhdysvaltain poliittiseen sanastoon. Oliko yksinkertaisesti Donald Trumpin ennennäkemätön presidenttikausi, joka käänsi Bushin kannatuslukeman laskuun ja nosti sen 61 prosenttiin alkuvuoteen 2018 mennessä? C-SPAN vuonna 2021 kartoittamien historiantutkijoidenkin joukossa hän nousi peräti neljä sijaa yhtä monena vuonna sijoittuen nyt 29: nneksi 44 presidentistä. Sen sijaan Trump sijoittui historiantutkijoiden rankingissa 41: nneksi, ja lähes puolet Gallup-järjestön juuri ennen virkansa jättämistä haastattelemista amerikkalaisista ennusti, että historia luokittelisi hänet ”köyhäksi” presidentiksi.
silti nostalgia perinteisempää presidenttiä kohtaan ei voi olla ainoa selitys Bushin hallinnon myönteisempään uudelleenarviointiin. 9/11-terrori-iskujen 20-vuotispäivä tarjoaa mahdollisuuden arvioida uudelleen sitä, mitä siitä seurasi. Harvaa presidenttiä koetellaan näin varhaisessa virassa näin vakavissa kriiseissä. Ne, jotka olivat – Lincoln (sisällissota) ja FDR (suuri lama) – ja sammuttivat eksistentiaalisen uhan, ovat jääneet historiaan suurimpien johtajien joukossa.
Bushille pitäisi antaa kunnia siitä, että hän aloitti presidenttikautensa kahtiajakautuneen Bush vastaan Gore-vaalikiistan jälkeen. Hän ojensi heti oliivinoksan senaattori Edward Kennedylle (D-Messu.) etsimään yhteistä pohjaa koulutusuudistukselle kutsumalla Camelotin perillisen perheineen Valkoiseen taloon ”kolmetoista päivää” – elokuvan näytökseen, joka kertoo JFK: sta ja Kuuban Ohjuskriisistä.
kuitenkin, kun Bush lomaili Teksasin karjatilallaan tuona kesänä ja käytti kallisarvoista aikaa suhteellisen vähäpätöiseen kantasolututkimukseen, hänen hallintonsa ei onnistunut ”yhdistämään pisteitä”, kuten 9/11-komissio myöhemmin päättelisi, ja al-Qaida aiheutti ennennäkemättömän tuhonsa kotimaassa, joka Kiteellä syyskuun aamuna New Yorkissa, Pohjois-Virginiassa ja Pennsylvaniassa.
näimme Bushin-joka pyrki karttamaan hallinnon vaihtoa ulkomailla ja laskemaan veroja kotimaassa-muuttuvan sota-ajan presidentiksi silmiemme edessä: alkaen kireästä puheestaan kansalle sinä iltana Oval Officessa, missä hän näytti sananlaskun peuralta, jonka ajovalot olivat sekoittaneet, hänen pakottavaan puheeseensa kansallisessa katedraalissa myöhemmin samalla viikolla, hänen liikuttavaan, kohottavaan vastaukseensa ensivastaajille, kun hän seisoi rutistuneen paloauton päällä keskellä kytevää kasaa romahtaneita World Trade Towerseja Manhattanin Ground Zerolla. Käsivartensa uupuneen palomiehen olkapäällä hän julisti napakymppiin: ”minä kuulen sinut! Muu maailma kuulee sinut! Ja ihmiset, jotka kaatoivat nämä rakennukset, kuulevat meidät kaikki pian!”
kahdeksankymmentäkahdeksan prosenttia Yhdysvaltain kansasta ja ylivoimainen enemmistö kongressissa tuki aluksi Yhdysvaltain ja Naton hyökkäystä Afganistaniin karkottaakseen äärijärjestö Talebanin hallinnon, joka oli tarjonnut turvapaikan al-Qaidalle. Länsimielisen hallituksen asentaminen Kabuliin ei kuitenkaan onnistunut saavuttamaan Bushin cowboy-kerskailua siitä, että Yhdysvallat ottaisi Osama bin Ladenin ” elävänä tai kuolleena.”Ovela terroristi pakeni Pakistaniin.” Tarvittiin presidentti Obaman vuonna 2011 määräämä uskalias Seal-ryhmän ratsia, jolla murtauduttiin bin Ladenin Abbottabadin alueelle ja haavoitettiin kuolettavasti.
väittäen Irakin Saddam Husseinin juonineen 9/11-terroristien kanssa ja pitäneen hallussaan joukkotuhoaseita Bush käynnisti maaliskuussa 2003 hyökkäyksen Irakin diktaattorin syrjäyttämiseksi. Vaikka Yhdysvaltain yleinen mielipide ei koskaan tukenut operaatio Irakin vapautta samassa määrin kuin se tuki Afganistanin sotaa, Bush voitti täpärästi senaattori John Kerryn (D-Mass.) uudelleenvalintaan vuonna 2004. Huolimatta Saddamin poistamisesta, joukkotuhoaseiden löytämättä jättämisestä, Abu Ghraibin vankilan julmuuksista, joihin Yhdysvaltain armeijan henkilökunta on syyllistynyt,” tehostetuista kuulustelutekniikoista ” (joita ihmisoikeuksien puolustajat pitävät kidutuksena), harkitsemattomista päätöksistä hajottaa Irakin armeija ja poistaa partisaanitoimijat, lisääntyvistä kuolonuhreista ja hirvittävistä loukkaantumisista Yhdysvaltain armeijan keskuudessa sekä Iranin tukemien shiialaisten joukkojen kapinasta, vaativat veronsa Yhdysvaltain ja kansainvälisen tuen sodalle. Bushin republikaanipuolue kärsi tappioita vuoden 2006 välivaaleissa, muun muassa sen enemmistöt kongressin molemmissa kamareissa. Uuden 9/11-katastrofin välttäminen presidentin vahtivuorolla ei onnistunut keräämään yleisön tukea.
osallistuin vuonna 2007 Louisvillen yliopiston McConnell Centerissä pieneen opiskelijoiden ja tiedekunnan kokoontumiseen, jossa presidentti Bush puhui ja esitti kysymyksiä. Henkilökohtaisesti hän oli kaunopuheinen, sujuva, nokkela ja lämmin, piirteitä, jotka harvoin törmäsivät hänen televisioiduissa puheissaan ja lehdistötilaisuuksissa. Jos ihmiset olisivat nähneet George Bushin, olisiko hän ollut suositumpi viranhaltija?
entisenä presidenttinä hän on osoittanut kirkollista mieltymystä maalaamiseen, erityisesti haavoittuneiden soturien ja maahanmuuttajien koskettavia kuvia; kaksijakoista suhdetta Bill Clintoniin, jota hän kutsuu ”veljekseen, jolla on erilainen äiti”; ja muuttumista palvovaksi isoisäksi. Hänen elegantti ja sydämellinen muistopuheensa Bush 41: lle, aidolle valtiomiehelle ja sotasankarille, paljasti, ettei meidän tulisi koskaan ”arvioida väärin” 43: A ja hänen kasvukykyään.
Barbara A. Perry on Presidential Studiesin johtaja ja Gerald L. Baliles professori Virginian yliopiston Miller Centerissä. Hän on mukana toimittamassa tulevaa kirjaa ”41: Inside The Presidency of George W. Bush.”Seuraa häntä Twitterissä @BarbaraPerryUVA.