kuten edellinen jakso osoittaa, biofysikaalisten luonnonvarojen käytön ja tulon määrittämän vaurauden välillä on positiivinen suhde. Tämän lisäksi kaikkein varakkaimmilla ryhmillä on suuremmat tulot kuin menot, ja niiden säästäminen ja sijoittaminen lisäävät merkittävästi ympäristövaikutuksia 38. Tästä syystä ja merkittävän kansallisen ja kansallisen varallisuuden ja tulojen epätasa – arvon vuoksi erotamme maailmanlaajuisesti varakkaat ryhmät,kuten Euroopan unionin, ja maiden varakkaimmat ja varakkaimmat ryhmät, esim. <1-10% rikkaimmat tuloluokat36. Kuten kvantitatiiviset tutkimukset36,40,41 osoittavat, erittäin varakkaat kuluttajat ajavat biofyysistä luonnonvarojen käyttöä a) suoraan suuren kulutuksen kautta, b) kapitalistiluokan voimakkaiden ryhmittymien jäseninä ja C) ajamalla kulutusnormeja läpi väestön. Seuraavissa jaksoissa keskitytään globaalisti varakkaisiin ryhmiin ja kansallisesti kaikkein varakkaimpiin ja varakkaimpiin segmentteihin (jäljempänä ”super-varakkaat”).
ylikulutuksen vähentäminen
koska kulutuksen taso määrittää kokonaisvaikutukset, vaurauteen on puututtava vähentämällä kulutusta eikä vain viherryttämällä sitä 17, 28,29. On selvää, että vallitsevat kapitalistiset, kasvuvetoiset talousjärjestelmät eivät ole vain lisänneet vaurastumista toisen maailmansodan jälkeen, vaan ne ovat johtaneet valtavaan eriarvoisuuden, taloudellisen epävakauden, luonnonvarojen kulutuksen ja ympäristöpaineiden lisääntymiseen elintärkeissä maapallon tukijärjestelmissä42. Sopiva käsite ekologisen ulottuvuuden käsittelemiseksi on Creutzigin et al.43. Sen keskittyminen loppukäyttöpalveluihin, kuten liikkuvuuteen, ravitsemukseen tai suojaan, mahdollistaa mahdollisten vaikutusten vähentämisen moniulotteisen analyysin pelkän teknologisen muutoksen lisäksi. Tämä analyysi voidaan suunnata ihmisten tarpeiden tyydyttämiseen tai kohtuulliseen elintasoon-vaihtoehtoiseen näkökulmaan,jota esitetään ympäristökriisien hillitsemiseksi 44, 45. Ratkaisevaa on, että tämä näkökulma mahdollistaa erilaisten varausjärjestelmien (esim. valtiot, markkinat, yhteisöt ja kotitaloudet) ja erottaa tarpeeton kulutus, joka on kulutusta, joka ei edistä tarpeiden tyydyttämistä, ja tarpeellinen kulutus, joka voi liittyä ihmisten tarpeiden tyydyttämiseen. On edelleen tärkeää tunnustaa tähän erotteluun liittyvät monimutkaisuudet, joita käsitellään jäljempänä kasvun edellytyksiä käsittelevissä jaksoissa. Empiirisesti ihmisten tarpeiden tyydyttäminen osoittaa kuitenkin nopeasti heikkenevää tuottoa kokonaiskulutuksen myötä 45, 46.
kuten edellisessä jaksossa ”vaurastuminen kuljettajana” annettiin ymmärtää, välttämättömän muutoksen vahvin tukipilari on kulutuksen välttäminen tai vähentäminen, kunnes jäljelle jäävä kulutustaso asettuu maapallon rajojen sisäpuolelle,samalla kun se täyttää inhimilliset tarpeet17,28, 46. Kulutuksen välttäminen tarkoittaa tiettyjen tavaroiden ja palvelujen kuluttamatta jättämistä asuintilasta (liian suuret kodit, varakkaiden vapaa-ajan asunnot) ylisuuriin ajoneuvoihin, ympäristöä vahingoittaviin ja tuhlaaviin ruokiin, vapaa-ajan viettoon ja työskentelytapoihin, joihin liittyy ajaminen ja lentäminen47. Tämä merkitsee menojen ja vaurauden vähentämistä ”kestävien kulutuskäytävien” eli vähimmäis-ja enimmäiskulutusnormien 48, 49 (Kuva. 2). Teknologisella puolella kulutustarpeen vähentämistä voivat helpottaa muutokset, kuten tavaroiden eliniän pidentyminen, televiestintä fyysisen matkustamisen sijaan, jakaminen ja korjaaminen uuden ostamisen sijaan sekä talojen jälkiasennukset43.
kestävät elämäntavat sijoittuvat sallitun käytön ylärajan (”Ympäristökatto”) ja välttämättömän ympäristöresurssien käytön alarajan (”sosiaalinen perusta”) väliin (luvut viite. 49 ja viite 84 yhdistetty ja mukautettu).
kaksi muuta shift-ja improve-pilaria ovat kuitenkin edelleen elintärkeitä sosioekologisen muutoksen saavuttamiseksi46. Kulutustottumuksia on edelleen siirrettävä pois resurssi-ja hiili-intensiivisistä tavaroista ja palveluista, esim. liikkuminen autoista ja lentokoneista julkisiin busseihin ja juniin, pyöräily tai kävely, lämmitys öljylämmityksestä lämpöpumppuihin, ravinto—mahdollisuuksien mukaan—eläinperäisistä kausittaisiin kasvipohjaisiin tuotteisiin43,46. Joissakin tapauksissa tähän sisältyy siirtyminen high-tech-tekniikasta low-tech (monet low-tech vaihtoehtoja ovat vähemmän energiaa intensiivistä kuin high-tech vastineet, esim. vaatteet linja vs. kuivausrumpu) ja Globalista local47. Samalla on vähennettävä myös kulutuksen resurssi-ja hiili-intensiteettiä, esim. laajentamalla uusiutuvaa energiaa, sähköistämällä autoja ja joukkoliikennettä sekä lisäämällä Energia-ja materiaalitehokkuutta43, 46.
siirtymän välttämistä ja parantamista koskeva kehys, jota sovelletaan johdonmukaisesti ja jota sovelletaan vallitsevaan välttämiseen ja voimakkaaseen muutokseen, edellyttää vähemmän vauraiden, yksinkertaisempien ja riittävyyteen suuntautuneiden elämäntapojen omaksumista, jotta ylikulutukseen voidaan puuttua paremmin mutta vähemmän 46,47,49,50. Tähän sisältyy myös sosiaalisesti kestämättömään alikulutukseen puuttuminen köyhissä yhteisöissä sekä köyhemmissä että vauraissa maissa, joissa tarvitaan riittävästi ja parempaa,jotta vauraus jakaantuisi tasaisemmin ja jotta taattaisiin vähimmäistason vauraus köyhyyden voittamiseksi 48, 49. Näin ollen kestävien kulutuskäytävien lattia-ja kattostrategian laatiminen on tarpeen48, 49 (Kuva. 2).
on hyvin todistettu, että ainakin vauraissa maissa jatkuva, syvä ja laaja kulutuksen ja tuotannon väheneminen hidastaisi talouskasvua bruttokansantuotteella (BKT)mitattuna 51,52. Arviot resurssien ja energian käytön välttämättömästä vähentämisestä vauraissa maissa, mikä johtaa samaan aikaan yhtä suureen BKT: n laskuun, vaihtelevat 40 prosentista 90 prosenttiin 53,54. Alhaalta ylös tutkimuksia, kuten Rao et al.55 osoittavat, että kohtuullinen elintaso voitaisiin säilyttää Intiassa, Brasiliassa ja Etelä-Afrikassa noin 90 prosenttia vähemmällä energiankulutuksella henkeä kohti kuin mitä nykyisin kulutetaan vauraissa maissa. Australialainen Trainer56 ja yhdysvaltalainen Lockyer57 pitävät vastaavia mahdollisia vähennyksiä mahdollisina. Nykyisissä kapitalistisissa talouksissa tällaiset vähennysreitit merkitsisivät laajaa taloudellista taantumaa, jolla olisi tällä hetkellä yhteiskunnallisesti haitallisia vaikutuksia, kuten osakemarkkinoiden romahtaminen, työttömyys,yritysten konkurssit ja luottojen puute 50,58. Tämän jälkeen herää kysymys, miten tällainen kulutuksen ja tuotannon vähentäminen voidaan tehdä sosiaalisesti kestäväksi ja turvata ihmisten tarpeet ja yhteiskunnallinen toiminta50,59 mutta tämän kysymyksen ratkaisemiseksi meidän on ensin ymmärrettävä kapitalististen sosiaalisten ja taloudellisten järjestelmien erilaiset kasvuvaatimukset ja yhteiskunnan vauraimpien osien rooli60.
superrikkaat kuluttajat ja kasvun imperatiivit
kasvun imperatiivit ovat aktiivisia useilla tasoilla, mikä tekee talouskasvun tavoittelusta (nettoinvestoinnit, ts. investoinnit, jotka ylittävät poistot) välttämättömyys eri toimijoille ja johtavat yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen epävakauteen IT: n puuttuessa7,52,60. Pirgmaierin ja Steinberger61: n esittämän marxilaisen näkökulman mukaisesti kasvun välttämättömyys voidaan katsoa johtuvan kapitalismista,joka on tällä hetkellä vallitseva sosioekonominen järjestelmä vauraissa maissa 7,51, 62, vaikka muut tutkijat väittelevätkin tästä. 52. Jäsennelläksemme tätä aihetta käsittelemme erikseen eri toimijoita eli yrityksiä, valtioita ja yksityishenkilöitä Richtersin ja Siemoneit60: n mukaan. Tärkeintä on, että käsittelemme varakkaiden kuluttajien roolia yhteiskunnassa, joka on päällekkäinen kapitalistiluokan voimakkaiden osien kanssa. Marxilaisesta näkökulmasta tätä yhteiskuntaluokkaa määrittelee rakenteellisesti sen asema kapitalistisessa tuotantoprosessissa, joka on taloudellisesti sidoksissa kapitalistin toimintaan63. Kapitalismissa työläiset erotetaan tuotantovälineistä, mikä tarkoittaa, että heidän on kilpailtava työmarkkinoilla myydäkseen työvoimansa kapitalisteille ansaitakseen elantonsa.
vaikka jotkin pienet ja keskisuuret yritykset onnistuvatkin pidättäytymään kasvun tavoittelusta esimerkiksi siksi, että kilpailu on vähäistä kapealla markkinarakolla tai että rahoitusvelkaa ei ole, tätä ei voida sanoa useimmista yrityksistä64. Kapitalismissa yritysten on kilpailtava markkinoilla, mikä johtaa tarpeeseen sijoittaa voitot tehokkaampiin tuotantoprosesseihin kustannusten minimoimiseksi (esim.korvaamalla inhimillinen työvoima koneilla ja myönteiset tuotot mittakaavaan), uusien tuotteiden innovointiin ja/tai mainontaan kuluttajien vakuuttamiseksi ostamaan lisää 7,61,62. Tämän seurauksena työn keskimääräinen energiaintensiteetti on nyt kaksi kertaa suurempi kuin vuonna 195060. Niin kauan kuin yrityksellä on kilpailuetu, on vahva kannustin myydä mahdollisimman paljon. Rahoitusmarkkinat ovat ratkaisevan tärkeitä tämän jatkuvan kasvun mahdollistamiseksi tarjoamalla (korollista) pääomaa ja kanavoimalla sitä sinne,missä se on kannattavinta 58, 61, 63. Jos yritys ei pysy kilpailukykyisenä, se joko menee konkurssiin tai siirtyy menestyneemmän yrityksen haltuun. Tavanomaisissa taloudellisissa olosuhteissa tämän kapitalistisen kilpailun odotetaan johtavan yhteenlaskettuun kasvuun dynamiikoissa7,62,63,65.
on kuitenkin olemassa kaksi tekijää, jotka vahvistavat tätä kasvua edelleen dynaamisesti60. Ensinnäkin, jos työn tuottavuus nousee jatkuvasti, kokonaistaloudellinen kasvu on välttämätöntä työllisyyden säilyttämiseksi, muuten seurauksena on teknologinen työttömyys. Tämä luo kapitalistisille valtioille yhden välttämättömyyden edistää yhteenlaskettua kasvua, sillä huononevan taloudellisen tilanteen ja korkean työttömyyden myötä verotulot kutistuvat esimerkiksi työ-ja arvonlisäveroista, kun taas sosiaaliturvamenot nousevat 60, 62. Tämän lisäksi valtiot kilpailevat muiden valtioiden kanssa geopoliittisesti ja tarjoamalla pääomalle suotuisat olosuhteet, kun taas kapitalisteilla on resursseja vaikuttaa niiden hyväksi tehtäviin poliittisiin päätöksiin. Jos taloustilanteen odotetaan heikkenevän esimerkiksi suunnittelemattoman taantuman tai asteittaisen poliittisen muutoksen vuoksi, yritykset voivat uhata pääomapakoa, rahoitusmarkkinat reagoivat ja sijoittajatja kuluttajien luottamus kutistuu51,58,60. Toiseksi kuluttajat yleensä lisäävät kulutustaan lisääntyvän tuotantonsa mukaan60. Tämä prosessi voidaan ainakin osittain selittää huomattavilla mainostoimistoilla yrityksillä47,52,66. Muut mekanismit ovat kuitenkin pelissä, kuten jäljempänä selitetään.
tämän analyysin perusteella ei ole yllättävää, että kasvuparadigma on hegemoninen eli käsitys, jonka mukaan talouskasvu ratkaisee kaikenlaisia yhteiskunnallisia ongelmia, että se on yhtä kuin edistys, valta ja hyvinvointi ja että se voidaan tehdä käytännöllisesti katsoen loputtomaksi jonkinlaisen muka vihreän tai kestävän kasvun59. Yhdessä kuvattu dynamiikka luo työntekijöille, yrityksille ja valtioille useita riippuvuuksia hyvin toimivasta pääomakertymästä ja siten lisää aineellista, institutionaalista ja diskursiivista valtaa (esimerkiksi poliittisessa lobbauksessa) kapitalisteille,jotka ovat yleensä kaikkein varakkaimpia kuluttajia61, 67. Vaikka kapitalistiluokan eri fraktioilla on moninaisia ja kilpailevia intressejä, joista on jatkuvasti neuvoteltava uudelleen, on yhteinen intressi ylläpitää kapitalistista järjestelmää ja suotuisat edellytykset pääoman kasautumiselle, esim. kokonaiskasvun ja suuren kulutuksen51, 62. On hyvin dokumentoitu, miten tämä supervarallisuuden harjoittama poliittinen korruptio käytännössä toteutuu, esimerkiksi Tanskan6 lihateollisuuden osalta.
Supervarakkaat kuluttajat ajavat kulutusnormeja
kasvu-imperatiivit ja ajurit (joista jälkimmäinen kuvaa vähemmän pakottavia mekanismeja kulutuksen lisäämiseksi) voivat olla aktiivisia myös yksilötasolla. Tällöin kulutustaso voi toimia proxy47, 60, 68. Ensinnäkään yksilöllisiä kulutuspäätöksiä ei tehdä tyhjiössä, vaan niitä muokkaavat ympäröivät (fyysiset ja sosiaaliset) rakenteet ja varausjärjestelmät47,61,69. Sanne66 ja Alexander47 käsittelevät useita riittävyyteen tähtäävien elämäntapojen rakenteellisia esteitä, jotka lukkiutuvat suureen kulutukseen. Näitä ovat muun muassa sopivan asunnon puute, riittämättömät mahdollisuudet seurusteluun, työllistymiseen, liikenteeseen ja tiedottamiseen sekä suuri altistuminen kuluttajien houkutuksille. Usein valtiot ja myös kapitalistit edistävät tarkoituksellisesti näitä olosuhteita (viimeksi mainitut ovat päällekkäisiä vauraiden kuluttajien kanssa ja niillä on suhteeton vaikutusvalta valtioihin) kulutuksen lisäämiseksi61,66.
muita aktiivisia kasvun kannustinmekanismeja ovat paikallis-ja tehokkuuskulutus, jotka osaltaan lisäävät kulutusta 52,60,68,70. Kun perusaineistotarpeet on tyydytetty, yhä suurempi osa kulutuksesta kohdistuu sijaintitavaroihin 52,70. Näiden tavaroiden ominaispiirre on, että ne ovat kalliita ja merkitsevät sosiaalista asemaa. Niiden saatavuus riippuu tuloista suhteessa muihin. Statuksella on merkitystä, sillä empiiriset tutkimukset osoittavat, että tällä hetkellä suhteellinen tulo on yksi vahvimmista yksilön onnellisuuteen vaikuttavista tekijöistä52. Kokonaisuutena kuitenkin supervarakkaiden kuluttajien ja suuren eriarvoisuuden ajama positionaalisen kulutuksen tavoittelu muistuttaa todennäköisesti nollasummapeliä suhteessa yhteiskunnalliseen hyvinvointi70, 71: een. Kun jokainen toimija pyrkii nostamaan asemaansa suhteessa ikätovereihinsa, keskimääräinen kulutustaso nousee ja näin ollen tarvitaan vielä kalliimpia asemahyödykkeitä, kun taas yhteiskunnallinen hyvinvointitaso pysähtyy 42, 71. Tätä tukee laaja empiirinen tutkimus, joka osoittaa, että yksilön onnellisuus korreloi positiivisesti heidän omien tulojensa kanssa, mutta negatiivisesti vertaisryhmän tulojen71 kanssa ja että epätasa-arvoinen mahdollisuus käyttää tavaroita edistää kasvavaa kulutusta52. Tämä loputon prosessi on keskeinen osa kapitalismia,koska se pitää sosiaalisen vauhdin ja kulutuksen korkeana ja varakkaat kuluttajat ajavat pyrkimyksiä ja toiveita yhteiskunnallisesta noususta vähävaraisilla segmenteillä 70, 72. Superrikkaiden paikalliskulutuskäyttäytyminen ajaa siis kulutusnormeja koko väestöön esimerkiksi liiallisen lentomatkustamisen kautta, kuten gössling73 on dokumentoinut.
lopuksi, kapitalismissa työläisten on kilpailtava toisiaan vastaan työmarkkinoilla ansaitakseen elantonsa kapitalisteista7,63. Siemoneit68: n jälkeen tämä voi johtaa samanlaiseen välttämättömyyteen nettoinvestoida (lisätä kulutuksen/investointien tasoa) kuin kapitalisteilla. Pysyäkseen kilpailukykyisenä yksilöitä painostetaan lisäämään aikaa ja kustannustehokkuutta investoimalla autoihin, keittiölaitteisiin, tietokoneisiin ja älypuhelimiin, käyttämällä sosiaalista mediaa ja verkkokauppaa jne. Tämä tehokkuuskulutus-itse asiassa toinen rebound effect38, 47, 68-puoli-auttaa hallitsemaan suuria työmääriä, mikä turvaa tulot ja ylläpitää yksityiselämää. Tähän liittyy usein tavarataloussuuntauksia61, jolla tarkoitetaan sellaisten tuotteiden ja palvelujen markkinointia, jotka aiemmin hankittiin aikapainotteisempien yhteishyödykkeiden tai vastavuoroisten sosiaalisten järjestelyjen avulla, esim.valmisruoka vs. yhdessä kokkaaminen. Kuten elintarvikeesimerkissä74, tämä ihmistyövoiman korvaaminen Energia-ja materiaalipainotteisella teollisella tuotannolla47, 75. Näiden taloudellisten paineiden kautta odotetaan syntyvän positiivisia takaisinkytkentöjä ja lukkoja, koska muiden kuluttajien on pysyttävä mukana näissä investoinneissa tai kohdattava haittoja esimerkiksi auton tai älypuhelimen omistamisen tullessa edellytetyksi. Yhdessä paikalliskulutuksen, riittävyyden rakenteellisten esteiden ja kapitalistien huomattavien mainontaponnistelujen kanssa nämä mekanismit selittävät suurelta osin, miksi kuluttajat näyttävät olevan niin halukkaita lisäämään kulutustaan kasvavan tuotannon mukaan60.
ratkaisumallit
vastauksena edellä mainittuihin vaurauden ajureihin pohditaan erilaisia ratkaisumalleja ja-strategioita47, 52,76. Erotamme ne uudistusmielisempään ja radikaalimpaan ryhmään kuuluviksi (Taulukko 1). Tämä perustuu Alexanderin ja Rutherford77: n luokitteluun. Kaikki nämä lähestymistavat eroavat vakiintuneesta vihreän kasvun (ecomodernismi) lähestymistavasta28,78,79, sillä niissä otetaan ainakin agnostinen, ellei kielteinen kanta kysymykseen siitä, voidaanko BKT irrottaa riittävästi ympäristövaikutuksista28,52,78,80. Näin ollen nämä lähestymistavat eroavat myös kestävän kehityksen tavoitteista, sillä kestävän kehityksen tavoitteen 8 tavoitteena on jatkaa BKT: n maailmanlaajuista kasvua noin 3% vuodessa, mikä on todennäköisesti ristiriidassa useiden muiden kestävän kehityksen tavoitteiden, kuten kestävän kehityksen tavoitteen 12 ja kestävän kehityksen tavoitteen 1381,82,83, kanssa. Kestävän kehityksen tavoitteet eivät myöskään edusta teoreettisesti johdonmukaista viitekehystä, sillä ne ovat osa deliberatiivista prosessi45, ja ne ovat sivujuoni voimadynamiikan ja epäoikeudenmukaisuuksien vuorovaikutusten83 taustalla. Kuitenkin lähestymistavat, joita tukevat moniulotteiset sosiaalisen hyvinvoinnin ja ympäristötavoitteet, kuten Kate Raworthin donitsi Economics84, ovat vahvoja vaihtoehtoja BKT: hen keskittyville ja saattavat inspiroida transformatiivista muutosta alla esitettyjen uudistusmielisempien ratkaisumallien yhteydessä. Tärkeää on, että seuraava keskustelu antaa vain karkean yleiskuvan vastaavista lähestymistavoista.
uudistusmielinen ryhmä koostuu heterogeenisistä lähestymistavoista, kuten a-growth80, Precision/pragmatic post-growth52, prosperity42 ja managing85 ilman kasvua sekä vakaan tilan talous86. Näille lähestymistavoille on yhteistä se, että niillä pyritään saavuttamaan vaadittu sosioekologinen muutos nykyisten hallitsevien instituutioiden,kuten keskitettyjen demokraattisten valtioiden ja markkinatalouksien, kautta ja niiden sisällä52, 77. Tästä kannasta seuraa usein, että nykyisiä yhteiskunnallisesti elintärkeitä instituutioita, kuten hyvinvointivaltiota, työmarkkinoita, terveydenhuoltoa, eläkkeitä ja muita, on uudistettava, jotta ne voivat itsenäistyä BKT: n kasvusta 52. Yleensä alhaalta ylöspäin suuntautuvia liikkeitä pidetään ratkaisevina, mikä johtaa arvo-ja kulttuurimuutoksiin kohti riittävyyttä 42,47. Lopulta ehdotetaan kuitenkin merkittäviä poliittisia muutoksia, joilla saavutetaan tarpeellinen kulutuksen ja tuotannon vähentämisen42,77, 86 ja / tai ympäristövaikutusten vähentäminen tuotantomääristä riippumattomilla toimenpiteillä52,80. Näitä ovat muun muassa tiukat ekoverot tai Ymp-ja kauppajärjestelmät, suunnatut investoinnit vihreään teollisuuteen ja julkisiin laitoksiin, varallisuuden uudelleenjako verotuksen ja enimmäistulon kautta, taattu perustulo ja/tai lyhennetty työaika42,77. Vaikka nämä politiikat vaikuttavat jo nykyisiin politiikkoihin verrattuna radikaaleilta, uudistusmielisten lähestymistapojen kannattajat ovat vakuuttuneita siitä,että muutos voidaan saavuttaa nykyisissä kapitalistisissa talouksissa ja demokraattisissa valtioissa42,77, 86.
toinen, radikaalimpi ryhmä on eri mieltä ja väittää, että tarvittava sosioekologinen muutos merkitsee väistämättä siirtymistä kapitalismin ja/tai nykyisten keskusvaltioiden ulkopuolelle. Vaikka se sisältää huomattavaa heterogeenisyyttä77, se voidaan jakaa ekososialistisiin lähestymistapoihin, joissa demokraattista valtiota pidetään tärkeänä keinona saavuttaa sosioekologinen muutos51,65 ja ekoanarkistisiin lähestymistapoihin, jotka tähtäävät sen sijaan osallistavaan demokratiaan ilman valtiota ja siten hierarkioiden minimoiminen54, 87. Monissa degrowth-lähestymistavoissa yhdistyy elementtejä näistä kahdesta,mutta usein nähdään valtiollisella toiminnalla vahvempi rooli kuin ekoanarkisteilla50,51, 88. Degrowth määritellään tässä ”tasapuoliseksi tuotantomäärien supistamiseksi, johon liittyy hyvinvoinnin turvaaminen” 59, p7, jolla pyritään myöhemmin heikentyneeseen vakaan tilan talousjärjestelmään, joka on sosiaalisesti oikeudenmukainen ja tasapainossa ekologisten rajojen kanssa. On tärkeää, että degrowth ei tähtää BKT: n vähentämiseen sinänsä, vaan pitää sitä välttämättömien muutosten todennäköisenä tuloksena78. Lisäksi ekofeministiset lähestymistavat korostavat patriarkaalisten sosiaalisten suhteiden roolia sekä naisten sorron ja luonnon hyväksikäytön rinnastuksia89, kun taas kehityksen jälkeiset lähestymistavat korostavat moninaisia ja epäyhtenäisiä visioita tällaisen sosioekologisen muutoksen saavuttamisesta maailmanlaajuisesti, erityisesti globaalissa Etelässä90.
Degrowth ’ n kannattajat ehdottavat samanlaisia linjanmuutoksia kuin reformistiryhmä 50,80. Kuitenkin korostetaan, että näiden muutosten toteuttaminen tarkoittaisi mitä todennäköisimmin siirtymistä kapitalismin ulkopuolelle, esim. pääomakertymän estäminen mittakaavaetujen ja yhteisen yritysomistuksen avulla ja edellyttää siten radikaalia yhteiskunnallista muutosta 59, 62, 91. Ekososialistit keskittyvät yleensä enemmän säännöstelyyn, investointien ja työllisyyden suunnitteluun,hintavalvontaan ja ainakin keskeisimpien tuotantovälineiden julkiseen omistukseen vähentämistensä suunnittelemiseksi sosiaalisesti kestävällä tavalla65, 77.
molemmat ryhmät ovat yhtä mieltä siitä, että alhaalta ylöspäin suuntautuvilla liikkeillä on ratkaiseva rooli kulttuurin ja arvojen muuttamisessa,näiden ylhäältä alaspäin suuntautuvien muutosten toteuttamisessa ja uuden talouden osien vakiinnuttamisessa47, 50. Ekoanarkistit eivät myöskään pidä valtiota keskeisenä keinona saavuttaa sosioekologinen muutos. Sen sijaan niissä korostetaan ruohonjuuritason ruohonjuuritason aloitteiden, kuten siirtymäaloitteiden ja ekokylien, merkitystä muutoksen sekä kulttuuristen ja arvomuutosten ennakoimisessa välttämättömänä edellytyksenä laajemmalle radikaalille muutokselle. Näiden aloitteiden laajenemisen myötä valtio voisi tottua poistamaan esteitä ja tukemaan osallistumisdemokraattisen ja paikallisen jälkikapitalistisen talouden perustamista54, 77.
yhteenvetona voidaan todeta, että uudistusmielisten ja radikaalimpien ekoanarkististen ja ekososialististen lähestymistapojen välillä näyttää ainakin lyhyellä aikavälillä olevan strategista päällekkäisyyttä77. Jäljelle jää kysymys, miten nämä ratkaisumallit auttavat aiemmin hahmotellun kapitalistisen dynamiikan voittamisessa, koska tässä alhaalta ylöspäin suuntautuva ja valtiollinen toiminta näyttää olevan rajallista. On tärkeää tunnustaa yhteiskunnallisten liikkeiden keskeinen rooli tässä prosessissa, sillä ne voivat tuoda esiin sosiaalisia kärjistyksiä monimutkaisten, ennalta arvaamattomien ja vahvistavien palautteiden92,93 kautta ja luoda kriiseistä mahdollisuuksien ikkunoita77 ja 94.