kun ihmiset kysyvät, miksi Kristus tuli, tavallinen vastaus on sanoa, että hän tuli lunastamaan meidät. Ja se on varmasti totta. Mitä se tarkoittaa? Jos se merkitsee sitä, että hän tuli vain hyvittämään syntimme ja antamaan meille anteeksi rikkomukset, jotka ulottuivat Aadamiin asti, niin se ei riitä. Koska itse asiassa Kristus tuli deifyuksen luo.
miksi muuten olemme täällä ruumiissa, jos emme liittyneet hänen omiinsa? Tämä ei muuten ole mikään uusi opetus, vaan uskon perustotuus. Se on vähintään yhtä vanha kuin St. Paul, joka, hänen kirjeessään Galatalaisille, puhuu meidän kaikkien puolesta:” minä olen ristiinnaulittu Kristuksen kanssa; se en ole enää minä, joka elää, mutta Kristus, joka elää minussa; ja elämä, jonka nyt elän lihassa, elän uskossa Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi itsensä minun puolestani ” (2: 20).
sama opetus löytyy myöhemmin länsimaisen teologian Isältä St. Irenaeus Lyonilaiselta. Hän muistuttaa meitä:” rajattoman rakkautensa vuoksi Jeesuksesta tuli se, mitä me olemme, jotta hän tekisi meistä sellaisia kuin hän on.”
myöhemmin se ilmenee Pyhän Elisabet Kolminaisuuden kirjoituksissa. ”Rakkauden henki”, hän huudahtaa, ” kuluttava tuli, tule alas päälleni ja tee minuun Uusi sanan inkarnaatio. Haluan olla hänelle ihmisyys, jossa hän voi uudistaa arvoituksensa.”
ja lopuksi näemme sen kirjattavan selkeimmällä ja kanonisimmalla tavalla katolisen kirkon Katekismukseen, jossa aivan ensimmäisessä artikkelissa luemme: ”Jumala, äärettömän täydellinen ja siunattu itsessään, silkan hyvyyden suunnitelmassa, loi ihmisen vapaasti saadakseen hänet osallistumaan omaan siunattuun elämäänsä.”
kristinusko on toisin sanoen täynnä viittauksia Jumalaan, joka on päättänyt divinoida ne, jotka hän tuli ensin vapauttamaan, pelastamaan synnistä ja kuolemasta. Jumala ei ole näin tullut elämäämme ainoastaan antaakseen anteeksi soran, vaan kirkastaakseen sitä. Ei ainoastaan pyyhkiäkseen pois pahuuden, vaan myös vaihtaakseen itsensä herättääkseen meidät täysin uudella ja säteilevällä tavalla. Meidän tulee loistaa kuin itse poika.
”ihmiset, jotka kyselevät jatkuvasti, pystyvätkö elämään kunnollista elämää ilman Kristusta, eivät tiedä, mistä elämässä on kyse”, C. S. Lewis toteaa. ”Jos he tekisivät niin, he tietäisivät, että ’kunnollinen elämä’ on pelkkä koneisto verrattuna siihen, mitä varten meidät ihmiset on todella luotu. Moraali on välttämätön, mutta jumalallinen elämä, joka antaa itsensä meille ja kutsuu meitä jumaliksi, haluaa meille jotain, missä moraali on nielty. Meidät tehdään uudelleen.”
ja kun armon elämä ulottuu tarpeeksi syvälle itseen, aina olemuksemme pohjaan asti, Lewis päättää, ” löydämme kaiken sen alta asian, jota emme ole vielä kuvitelleet: todellisen miehen, iättömän Jumalan, Jumalan Pojan, vahvan, säteilevän, viisaan, kauniin ja ilosta läpimärän.”
ehkä meidän pitäisi yrittää kuvitella kristinusko kahdessa osassa kerrotun tarinan, tai sävellyksen, eikä moraalisen elämän käsikirjan muodossa. Jos teemme niin, näemme heti luvatun jumalallistumisen teeman melko pursuavan joka sivulta. Ensimmäisessä osassa tapahtuu, että Jumalan poika putoaa taivaasta ihmisolennon Jeesuksen lihaan, tullen todella yhdeksi meistä. Sitten näemme toisessa, huippukohtaisessa liikkeessä, miten hänen itsensä tyhjentämisessä meidät tehdään täyteen, että hänen köyhyydessään meidät tehdään rikkaiksi, hänen heikkoudessaan vahvoiksi. Lyhyesti sanottuna, että Jumalan ihmiseksi tulemisen koko ydin on siinä, että me voisimme tulla jumalallisiksi. Hänen kenoosistaan tulee alkusoittoa teoosillemme.
Eikö tämä ole se todellisuus, jonka kohtaamme jokaisen Messun ytimessä? Se on suuri vaihtokauppa, joka niin salaperäisesti ilmenee papin ja ihmisten äänettömästä rukouksesta, kun he yhdessä anovat Jumalan edessä:
tämän veden ja viinin mysteerin kautta tulkaamme osalliseksi Kristuksen jumalallisuudesta, joka nöyrtyi osalliseksi ihmisyydestämme.
tähän ei kuitenkaan riitä, että jäämme pelkiksi passiivisiksi katsojiksi, joihin näyttämöllä Avautuva hämmästyttävä spektaakkeli ei kosketa. Sillä vaikka toiminta saattaa olla lähtöisin Jumalasta, joka ei ainoastaan kirjoittanut käsikirjoitusta vaan on myös näytelmän tähti, meidän osamme ei ole merkityksetön. ”Pidän Jumalassamme eniten siitä, että hän on niin kiinnostunut sivuhenkilöistään”, sanoo Chesterton.”
joten, mikä on meidän osamme, se rooli, joka meidän on omaksuttava saadaksemme näytelmän toimimaan, tuottamaan murskahitin? Yksinkertainen. Anna Jumalalle kaikki. Älä pidättele mitään. Anna hänelle lupa tehdä kaikkensa elämäsi muuttamiseksi. Äiti Teresa kuiskasi John O ’ Connorille tämän matkalla Pyhän Patrickin katedraalin käytävää pitkin New Yorkin seuraavaksi arkkipiispaksi: ”anna Jumalalle lupa!”Se on kaikki, millä on väliä, ainoa ja perimmäinen asia, jolla on väliä: Sallien Jumalan kohdata ihmisyytemme pohjasakkaa myöten, jotta voisimme sitten kohdata hänen jumaluutensa.
” luovuta koko Luonnollinen minuus”, sanoo Lewis (imagining how God may put it), ” kaikki halut, joita pidät viattomina, sekä ne, joita pidät pahoina — koko asu. I will
give you a new self instead. Minä annan sinulle itseni;minun tahtoni on oleva sinun.”