**milloin viimeksi sanoit: ”rakastan sinua!”itsellesi? **En muista koskaan sanoneeni sitä. Pelkkä ajatuskin tuntuu väärältä.
” I love you, Mike.”
There, I just tried it! Mutta täytyy sanoa, että sanat eivät tulleet helpolla. Sisäinen kriitikkoni odotti:
mutta olet ollut kriittinen ja kärsimätön lapsiasi kohtaan! Mutta älä ajattele itsestäsi liikoja. Sinun pitäisi olla nöyrä.
päätin kysyä muutamalta työkaverilta, rakastavatko he itseään.
L: ”Ahh … um, Kyllä.”
D: ”Haluaisin ajatella niin, joskus.”
T: ”niin kai, mutta en pidä noista sanoista. Sitä maailma ei tarvitse – lisää ihmisiä, jotka rakastavat itseään!”
ilmeisesti se ei ole vain kiusallista minulle. Miksi emme unohtaisi sitä?
Emme voi. Jeesus kertoi, että toisten rakastaminen liittyy itsensä rakastamiseen: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” (Mark.12:31).
miten rakastamme itseämme? Huolehdimme fyysisistä tarpeistamme: levosta, ravinnosta ja hygieniasta. Käymme lääkärissä, kun olemme sairaita. Nautimme lempiherkkujani-tummaa suklaata chilipippurilla höystettynä. Huolehdimme sielustamme ja hengestämme antamalla sille sen, mitä se tarvitsee menestyäkseen. Meidän pitäisi huolehtia toisista samalla tavalla kuin itsestämme. Ymmärrän sen.
mutta kreikankielinen rakkautta tarkoittava sana on johdannainen sanasta agape, joten meidän on otettava se askel pidemmälle ja rakastettava ehdoitta toisia niin kuin ehdoitta itseämme. Mutta ilmeisesti se on helpommin sanottu kuin tehty. Sydämemme törmäävät ongelmaan: he pysyvät särjettyinä synnissä ja kykenemättöminä todella rakastamaan hyvin. Ilman sydäntä muuttavaa kohtaamista Jeesuksen itsensä kanssa, joka on agape-rakkauden ruumiillistuma, emme kykene rakastamaan muita emmekä itseämme ehdoitta. Ilmestys Jumalan ehdottomasta rakkaudesta meitä kohtaan Kristuksen kautta ei ainoastaan vapauta meitä ehdoista, jotka asetamme toisten rakastamiselle, vaan se myös vapauttaa meidät varoituksista, jotka niin helposti asetamme itsemme rakastamiselle.
jopa tavat, joilla vakuutamme itsemme, ovat ehdollisia. Jos sanon itselleni, että olen lahjakas, fiksu tai, uskallanko sanoa komea, mielessäni tapahtuu yleensä vertailuja: lahjakkaampi kuin hän, fiksumpi kuin hän. En voi olla tuomitsematta itseäni kulttuurisesti määrätyn kauneuden mittapuun mukaan. En todellakaan ole 9/10. Ehkä olen 7.
Mutta Jumala teki meidät omaksi kuvakseen, mikä tarkoittaa, ettei hän koskaan tarkoittanut meidän vertaavan itseämme kehenkään muuhun. Hänen voimansa teki meistä mahtavia ja kauniita. Kaikki, mitä hän luo, on puhdasta neroutta.
”minä ylistän sinua, koska olen pelokkaasti ja ihmeellisesti tehty; sinun tekosi ovat ihmeelliset, tiedän sen hyvin” (Psalmi 139:14).
entä jos sen sijaan, että vain nyökkäisimme tällaisille jakeille tai antaisimme piilevän häpeämme karkottaa ne, katsoisimme Jumalan kätten ihmettä ja riemuitsisimme siitä, kuten Daavid teki? Entä jos rakastaisimme itseämme vertaamatta itseämme toisiin?
juhli itseäsi! Voisiko se olla raamatullinen käsite?
mutta tuo juhlallinen ja ehdoton rakkaus tulee vain Jumalalta, joka on rakkaus. Pidämme kiinni Pienemmästä näkemyksestä itsestämme, kun emme elä läheistä yhteyttä Jumalaan. Itsemme rakastaminen tuntuu edelleen pakotetulta tai kiusalliselta, jos läheisyys Jumalaan ei ole etusijalla. On syy, miksi Jeesus antoi ensimmäisen käskyn ensin:
”Rakasta Herraa, Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi” (Mark.12: 30).
jos elämme irrallaan Luojastamme, elämme edelleen valitsemiemme tai ympärillämme olevien ihmisten antamien nimitysten mukaan. Muut äänet määräävät, keitä olemme, eivät Jumalan. Kykymme rakastaa toisia on edelleen rampa, koska Kristuksen rakkaus ei ole vielä uudistanut eikä muuttanut meitä.
mutta kun Jeesus on elämämme keskipisteessä, kuulemme Hänen äänensä vahvistavan meitä ja kutsuvan meitä elämään kaiken sen mukaan, mitä hän antaa meidän olla. Voimme oppia rakastamaan itseämme, koska tiedämme olevamme niin uskomattoman rakastettuja; voimme antaa anteeksi itsellemme, koska hän on antanut meille täysin ja täydellisesti anteeksi ja puhdistanut meidät (1.Joh. 1:9).
tämä läheisyys Jeesuksen kanssa karkottaa itsesäälimme ja häpeämme ja muodostaa sisällemme todellisen nöyryyden. Me otamme vastuun virheistämme, mutta älä anna niiden omistaa meitä; me juhlimme saavutuksiamme tietäen, että ne saavutettiin Jumalan armosta. Se on nöyryyttä, joka sanoo: ”luoja, teit hyvää työtä, kun loit minut ja loit minut uudelleen. Kiitoksia!”
Jumalan mahdollistama itserakkaus on pyhä ja puhdas-se on palvontateko Jumalaa, ei itseämme kohtaan. Meillä on toinenkin ihme, josta kehua häntä. Olemme myös vapaita juhlimaan ympärillämme olevien ihmetystä ilman ehtoja. Kyse ei ole enää siitä, että on ”tarpeeksi hyvä” tai ”parempi kuin.”Olemme löytäneet arvomme siitä, keitä todella olemme — keitä olemme isämme silmissä Jeesuksen ansiosta. Meidän ei tarvitse todistaa sitä arvoa kenellekään, varsinkaan itsellemme.
anna mennä, rakasta itseäsi!
jos sinun on vaikea nähdä itsesi sellaisena kuin Jumala näkee, siitä puhuminen voi auttaa. Täytä mentor-lomake Connect-välilehdessä!
päivitetty marraskuu 2019
ota yhteys mentoriin nyt!