alun perin Schleswig-Holsteinin läpi kulkevan vesiväylän rakentamista suunniteltiin oletettavasti 7. vuosisadalta, ja sen taustalla oli pyrkimys helpottaa kauppaa: nykyisen Schleswigin kaupungin lähellä sijaitseva Haithabu oli tuolloin yksi Pohjois-Euroopan kaupan keskuksista. Kesti kuitenkin useita vuosisatoja, kunnes suunnittelu muuttui todellisuudeksi – lopulta strategisten ja sotilaallisten huolenaiheiden, pikemminkin kuin kaupankäynnin tukemisen tahdon, ajamana. Ensimmäinen yhteys pohjoisen ja Itämeren välille valmistui lopulta vuonna 1784 Tanskan Kristian VII: n hallituskaudella. Tämä keinotekoisesti rakennettu 43 kilometriä pitkä kanava oli osa 175 kilometriä pitkää vesiväylää kielistä Eiderjoen suulle Tönningiin Schleswig-Holsteinin länsirannikolla. Sen leveys oli vain 29 metriä ja syvyys kolme metriä, mikä rajoitti sitä käyttävien alusten koon 300 tdw: iin.
1800-luvulla, kun Schleswig-Holstein oli joutunut Preussin (vuodesta 1871 Saksan keisarikunta) alaisuuteen toisen Schleswigin sodan jälkeen vuonna 1864. Laivastointressien ja kaupallisen painostuksen yhdistelmä rohkaisi lopulta kehittämään uuden kanavan. Kesäkuussa 1887 aloitettiin Rakennustyöt Holtenaussa lähellä kieliä. Kanavan rakentaminen vei yli 9 000 työntekijää kahdeksan vuotta. 20. kesäkuuta 1895 keisari Vilhelm II avasi sen virallisesti kulkemaan Brunsbüttelistä Holtenauhun. Seuraavana päivänä Holtenaussa pidettiin seremonia, jossa Vilhelm II nimesi sen keisari Wilhelm Kanaliksi (keisari Vilhelm I: n mukaan) ja laski viimeisen kiven. Laiva-ja siviilikäyttöön tarkoitettuna vesiväylänä Kielin kanavasta tuli välitön menestys. Suuren päivityksen suunnittelu aloitettiin siis vasta kymmenen vuotta kanavan käyttöönoton jälkeen, jälleen Saksan laivaston kokovaatimukset huomioiden. Vuosina 1907-1914 kanavaa levennettiin ja sen sulkukapasiteettia lisättiin merkittävästi. Levennys mahdollisti Dreadnought-kokoisen taistelulaivan kulun. Tämä tarkoitti sitä, että nämä taistelulaivat saattoivat matkustaa Itämereltä Pohjanmerelle ilman, että niiden tarvitsi kiertää Tanskaa. Laajentumishankkeet saatiin päätökseen asentamalla kaksi suurempaa kanavasulkua Brunsbütteliin ja Holtenauhun.
ensimmäisen maailmansodan jälkeen Versailles ’ n rauhansopimus kansainvälisti kanavan jättäen sen kuitenkin Saksan hallintaan. Vastaavat säädökset ovat yhä voimassa. Natsihallinto hylkäsi kanavan kansainvälisen aseman vuonna 1936. Toisen maailmansodan päätyttyä kanava avattiin jälleen kaikelle liikenteelle. Seuraavien vuosikymmenten aikana se koki perusteellisen muutoksen liikenteessä: laivojen koot kasvoivat merkittävästi. Kanavan kunnostus jatkui, mutta yhä pienemmällä nopeudella. Keskustelu laajan päivityksen tarpeesta alkoi 1990-luvulla, mutta Saksan eri liittohallitukset epäonnistuivat tarvittavien varojen ja suunnitteluresurssien myöntämisessä.
tämän laiminlyönnin seurauksena epäonnistumisia ja lukkotilanteita alkoi tapahtua useammin. Vuosina 2012 ja 2013 kanava kärsi pahoin useista sulkuporttivioista. Laivoilla pitkät odotusajat; maaliskuussa 2013 kokonaispituudeltaan 125-metrisiä aluksia jouduttiin jonkin aikaa poikkeamaan Skagerrakin kautta. Nämä investointien jatkuvasta puutteesta johtuvat ilmeiset vaikutukset nostivat Kielin kanavaa koskevan kysymyksen lopulta Saksan kansalliseen tietoisuuteen. Huhtikuussa 2014 Saksan parlamentin alainen toimivaltainen valiokunta lopulta vapautti varat Brunsbüttelin viidennen sulkukammion rakentamiseen. Tämä tasoitti tietä rakennussopimusten nopealle jakamiselle ja siten paljon vaaditun viidennen sulkukammion rakentamiselle.
teksti on koottu Wikipedian aineistosta.