Sisällys
Johdanto
haluan aloittaa puheenvuoroni ilmaisemalla syvän kiitollisuuteni Välimeren diplomaattisten opintojen Akatemialle tämän nykyaikaisen diplomatian konferenssin koollekutsumisesta. Eri maiden huippuasiantuntijat kokoontuvat ensimmäistä kertaa keskustelemaan diplomatiasta kansainvälisen viestinnän ja neuvottelujen välineenä. Ei ole sattumaa, että Malta on aloittanut tämän kokouksen. Kaikille, jotka ovat mukana kansainvälisessä politiikassa, tämä maa on yhdistetty erittäin onnistuneeseen diplomatiaan sen itsenäistymisen ensimmäisistä päivistä lähtien vuonna 1964. Maltan diplomatian käsiala näkyy selvästi Yhdistyneiden Kansakuntien ja Euroopan turvallisuus-ja yhteistyöjärjestön toiminnassa alueellisen yhteistyön edistämisessä Välimerellä.
konferenssimme on mitä ajankohtaisin tapahtuma. Aina kun kansainvälisessä järjestelmässä tapahtuu suuri muutos, diplomatian rooli maailmanpolitiikassa tarkentuu. Tämä kysymys oli kansainvälisellä asialistalla 1900-luvun alussa, ja nyt, uuden vuosituhannen kynnyksellä, keskustelu toistuu. Näkemysten vaihto osallistujien kesken auttaa ymmärtämään paremmin, mikä diplomatian tarkoitus ja menetelmä pitäisi olla globaalin muutoksen aikakaudella.
kansainvälisen yhteisön ponnistelut diplomaattisten ratkaisujen löytämiseksi Irakin tämänhetkiseen kriisiin tuovat lisämaustetta konferenssiimme.
uudet haasteet
sata vuotta sitten diplomatian tulevaisuutta koskeva kysymys nousi esiin teknologisen kehityksen seurauksena – radion ja lennättimen keksimisen ja yleisön puuttumisen ulkopolitiikkaan. Ensimmäinen tekijä herätti epäilyksen, että diplomaateista tulisi ”kunniapostimiehiä” ja toinen nosti esiin avoimen diplomatian. Nämä kaksi tekijää eivät kuitenkaan ole rajoittaneet diplomatian asemaa tällä vuosisadalla.
diplomatian toimivuuteen vaikuttaa useiden toisiinsa liittyvien tekijöiden monimutkainen yhdistelmä, ja haluaisin aloittaa tarkastelemalla lyhyesti niiden vaikutusta diplomatian kehitykseen.
aluksi on joukko poliittisia tekijöitä. Kahdennenkymmenennen vuosisadan aikana kaksi maailmansotaa, kylmä sota, kahden supervallan välinen kilpailu, kansainvälisten asioiden ideologisointi ja sotilaallinen vastakkainasettelu ovat tehneet diplomatiasta valtapolitiikan ja ideologian toissijaisen välineen. Tämän seurauksena diplomatia on hyvin usein toteuttanut ” kuoleman tanssin.”Kylmän sodan päättyminen on radikaalisti muuttanut kansainvälistä poliittista kenttää. Lisäksi nyt edessämme on sivistyksellisen paradigman muutos, joka ei koske ainoastaan maailmanpolitiikan suuria yksiköitä – valtioita – vaan joka tuo myös uusia toimijoita kansainvälisten suhteiden eturintamaan.
tärkein diplomatiaan vaikuttava poliittinen tekijä on kansallisten hallitusten roolin suhteellinen väheneminen. Hallitukset joutuvat nyt ankaraan kilpailuun muiden toimijoiden kanssa. Yksityinen sektori, uskonnolliset ryhmät, maahanmuuttajat, tiedotusvälineet ja muut kansalaisyhteiskunnan toimijat vaativat hallitukselta, että heidän etunsa otetaan huomioon ja että heillä on sananvaltaa ulkopolitiikan tekemisessä ja toteuttamisessa. Ihmiset haluavat matkustaa vapaasti, harjoittaa liiketoimintaa ulkomailla tai olla mukana erilaisissa kulttuurivaihdoissa.
ehkä aktiivisimpia ”tunkeutujia” moderniin diplomatiaan ulkopuolelta ovat kansalaisjärjestöt. Tämä näkyy erityisen hyvin YK: n näkökulmasta. Esimerkiksi Genevessä on tällä hetkellä noin 1 400 kansalaisjärjestöä, jotka on virallisesti rekisteröity YK: n toimistoon. Kaikki ne ovat kansainvälisiä, ja niillä on sivukonttoreita vähintään kahdessa tai useammassa maassa. Vaikka heidän asemansa on erilainen kuin diplomaattien, käytännössä he osallistuvat usein diplomaattiseen prosessiin, erityisesti ihmisoikeuksien ja ympäristönsuojelun kaltaisten kysymysten edistämiseen ja niistä keskustelemiseen. Nykyään Kansainväliset päätökset muotoutuvat useammin kansalaisjärjestöjen mielipiteiden mukaan. Vähitellen he laajentavat vaikutuspiiriään. Kansalaisjärjestöt estivät viime vuonna Kansainvälisen televiestintäliiton valmisteleman sähköisen median tekijänoikeuslakia koskevan yleissopimuksen hyväksymisen. Ehkä elävin esimerkki niiden vaikutuksesta on maailmanlaajuinen jalkaväkimiinojen kieltokampanja, joka johti jalkaväkimiinojen käytön, varastoinnin, tuotannon ja siirron kieltämistä koskevan yleissopimuksen allekirjoittamiseen Ottawassa viime joulukuussa.
kummallista kyllä, kansalaisjärjestöjen lisäksi myös valtioiden lainsäädännölliset haarat osallistuvat tähän diplomaattiseen prosessiin. Maailman parlamentaarikot ovat onnistuneet luomaan globaalin ja alueellisen vuorovaikutuksen rakenteen ja vaativat nyt roolia diplomaattisissa kokouksissa, jotka on perinteisesti varattu toimeenpanevalle osastolle.
tärkeä osa ulkoasioiden ”hallituksettomuutta” on paikallisten ja maakunnallisten viranomaisten kasvava osallistuminen kansainväliseen kanssakäymiseen. Minulla oli tilaisuus havainnoida tätä ilmiötä useaan otteeseen. Ei esimerkiksi ole harvinaista, että paikallishallinnon johtajat vierailevat YK: n virastossa, koska he haluavat osallistua sen ohjelmiin suoraan eivätkä kansallisen hallituksen kautta. Muutama vuosi sitten tätä oli vaikea kuvitella. Barcelonassa pidetyssä Välimeren kaupunkien kaupunginjohtajien konferenssissa monet tunnustivat, että niillä on usein läheisemmät taloudelliset tai kulttuuriset siteet meren toisella puolella oleviin kumppaneihinsa kuin kansallisiin pääkaupunkeihinsa. Monilla suurilla kaupungeilla ja maakunnilla on riittävästi resursseja paitsi kansallisten hallitusten vaikuttamiseen myös omien ”diplomaattisten” virastojensa ylläpitämiseen.
tämän kehityksen välitön seuraus diplomaattisille toimijoille on se, että muodollisesti tunnustettuja valtioita edustavien kollegoidensa lisäksi he joutuvat nyt tekemisiin myös monien muiden valtiosta riippumattomien kollegoidensa kanssa, jotka harjoittavat omaa ulkopolitiikkaansa.”
makrotasolla yksi tärkeimmistä kehityssuunnista on monikansallisten instituutioiden sekä alueellisten ja osa-alueellisten organisaatioiden lisääntyminen. EU, APEC, ASEAN, IVY, NAFTA, – tämä on vain lyhyt luettelo tunnetuimmista ylikansallisista rakenteista, jotka vaativat osan jäsentensä itsemääräämisoikeudesta. Niiden perustamisen tärkein motiivi on sama kuin paikallisviranomaisten lisääntyneessä toiminnassa – helpottaa rajat ylittävää yhteistyötä ja heikentää tai poistaa kansallisvaltioiden asettamia rajoituksia, kuten tullitariffeja.
toinen joukko tekijöitä, jotka tekevät modernin diplomaatin elämän yhä vaikeammaksi, on luonteeltaan taloudellinen. Yleisellä tasolla sanoisin, että talousdiplomatia on vähitellen valtaamassa perinteisen politiikkaan suuntautuneen diplomatian. Viime vuosina on kirjoitettu paljon kansainvälisen taloudellisen vuorovaikutuksen ilmiömäisestä kasvusta. Kansainvälisen kaupan valtavan kasvun, yksityisten yritysten vallan ja sähköisen rahan siirron myötä yksityisyrittäjät ja rahastonhoitajat jättävät keskuspankkiirit ja valtiovarainministerit varjoonsa.
samaan aikaan kansainvälinen talous on yhä kilpailukykyisempi. Tyynenmeren alueen maiden nopean kehityksen ja Kiinan ja Venäjän kaltaisten valtavien valtioiden talouksien avautumisen ulkomaailmaan myötä maailmanmarkkinat ovat laajentuneet dramaattisesti, mutta niin on myös taloudellisten toimijoiden määrä. Hallitukset kaikkialla huolehtivat ensisijaisesti talouksiensa kilpailukyvyn säilyttämisestä. Näin ollen Yksityiset taloudelliset päätökset ohjaavat nyt suurelta osin hallitusten poliittisia valintoja, ja diplomaattien on uhrattava enemmän aikaa ja energiaa kuin koskaan ennen kaupalle suotuisan ympäristön luomiseen.
viimeisenä mutta ei vähäisimpänä, tärkeä moderniin diplomatiaan vaikuttava tekijä on televiestinnän vallankumous. Tämä on iso asia, joka ansaitsee erityistä huomiota. Ulkoasiainhallinnon kannalta erityisen tärkeitä ovat kaksi teknistä kehitystä: satelliittilähetykset ja digitaaliset verkot, Internet mukaan luettuna. En mene yksityiskohtiin teknisestä ongelmasta, sillä tänä iltapäivänä meillä on erityisistunto tästä aiheesta. Haluaisin vain antaa teille muutaman esimerkin modernin teknologian käytöstä Yhdistyneissä Kansakunnissa.
yksi UNOG: iin akkreditoitujen diplomaattisten edustustojen tehtävistä on kerätä YK: n asiakirjoja ja lähettää ne ulkoministeriöilleen tai muille valtion virastoille pääkaupungeissaan. Muutama vuosi sitten UNOG otti käyttöön sähköisen asiakirjojen jakelujärjestelmän. Edustustojen henkilöstön ei enää tarvitse kerätä asiakirjoja Palais des Nations – palatsista-he voivat hankkia ne tietokoneyhteyden kautta poistumatta toimistoistaan. Nyt olemme ottamassa käyttöön uuden innovaation. Pian asiakirjatietokanta liitetään Internetiin. Näin ollen ulkoministeriöt voivat hakea tarvitsemansa asiakirjat kiertäen suoraan edustustot. Itse asiassa jotkin ulkoministeriöt ovat jo liittyneet tähän uuteen yksikköön, ja olemme alkaneet saada pyyntöjä tietyistä asiakirjoista. Tämä voi tarkoittaa erityisesti sitä, että operaatiot menettävät yhden tehtävistään.
esimerkkinä voidaan mainita, että tällä hetkellä YK: n ylimmille johtajille tarjotaan videoneuvottelulaitteita. Tämä tekniikka on jo laajalti käytössä monissa suurissa yrityksissä. Pääsihteerin kabinettikokouksiin osallistuvat Geneven, Wienin ja Nairobin ylimmät johtajat, jotka käyttävät videolaitteita. Ymmärtääkseni myös kansalliset ulkoministeriöt kokeilevat tällaista laitosta. Tulevaisuudessa voisimme helposti kuvitella tilanteen, jossa presidentit, pääministerit tai ulkoministerit pystyisivät samanaikaisen tiedonsiirron lisäksi pitämään suoraa hetkellistä kasvotusten tapahtuvaa yhteydenpitoa keskenään. Tämän teknologisen kehityksen seuraukset ulkoasiainhallinnolle voivat olla varsin merkittävät. Miten lähetystöjen tai edustustojen roolin pitäisi muuttua tässä ympäristössä?
kaikki tämä todistaa keskinäisen riippuvuuden lisääntymisestä maailmassa. Nyt ongelmat, jotka vaikuttavat yhteen osaan maailman väestöstä, voivat levitä hyvin nopeasti koko planeetalle. Leonardo da Vincin laivan matkustajien tavoin meillä kaikilla – rikkailla ja köyhillä, naisilla ja miehillä, nuorilla ja vanhoilla, valkoisilla ja mustilla-on yhteinen kohtalo. Albert Einsteinin sanoin ” maailma on yksi tai ei mitään.”
globalisaatioprosessiin, joka vahvistaa maailman ”ykseyttä”, liittyy samaan aikaan rikkaiden ja köyhien kansojen välisen kuilun kasvaminen pirstaloitumiseksi ja paikallistamiseksi. Tätä prosessia leimaa myös tapahtumien nopeutuminen. Aika on ” tiivistynyt.”
kaikki nämä muutokset tuovat uusia haasteita diplomatialle maailmanlaajuisella tasolla: myönteisen rauhan ja kattavan turvallisuuden ylläpitäminen, Demokratisoituminen, ihmisoikeuksien edistäminen, taloudellinen yhteistyö ja kestävä kehitys, humanitaaristen toimien helpottaminen, terrorismin ja rikollisen toiminnan ehkäiseminen.
tänään diplomatian tehtävänä on auttaa poliittisia ja taloudellisia johtajia kanavoimaan globaalit muutokset evolutiiviseen, väkivallattomaan, demokraattiseen sääntöihin perustuvaan suuntaan. Yksi sen ensisijaisista tavoitteista on hyvän hallinnon helpottaminen sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Mahdollisuus hyvään hallintotapaan tarjoaa mahdollisuuden diplomatian renessanssille. diplomatia toimi vuosisatojen ajan välittäjänä hallitusten välillä ja hankki ainutlaatuisen kokemuksen tällä alalla. Nyt sillä on mahdollisuus tulla kansainvälisen hallinnon välineeksi. Miten diplomatia voi selviytyä tästä uudesta haasteesta?
diplomatia hyvän hallinnon välineenä
aluksi haluan korostaa, että modernille diplomatialle, jonka ainoa valtti on ohjelmisto, on tärkeää säilyttää tasapaino perinteisten innovaatioiden välillä. Kaikista kansainvälisen ympäristön muutoksista huolimatta diplomatian aikaisemmat kokemukset ovat erittäin arvokkaita, ja on viime kädessä tärkeää pitää yhteydet ajan tasalla. François De Calliersin, Harold Nicolsonin, Ernest Saton ja Jules Cambonin klassiset diplomatiatekstit ovat yhtä hyödyllistä luettavaa diplomaatille nykyään kuin sata vuotta sitten.
yksi diplomatian historian tärkeimmistä opetuksista on, että henkilökohtaiset tekijät ovat edelleen avainasemassa. Jo 1600-luvulla suuri ranskalainen diplomatiassa, François De Calliers kirjoitti: ”Hyvällä diplomaatilla täytyy olla tarkkanäköinen mieli, sovellutuksen lahja, joka torjuu nautintojen tai kevytmielisten huvitusten harhauttamisen, terve arvostelukyky, joka ottaa mitan asioista sellaisina kuin ne ovat ja joka menee suoraan päämäärään lyhimpiä ja luonnollisimpia polkuja pitkin vaeltamatta merkityksettömiin ja loputtomiin hienosäätöihin ja vivahteisiin. Diplomaatin täytyy olla nopea, neuvokas, hyvä kuuntelija, kohtelias ja miellyttävä. Ennen kaikkea hyvällä neuvottelijalla täytyy olla riittävästi itsehillintää vastustaakseen puhumisen kaipuuta, ennen kuin hän on ajatellut, mitä hän todella aikoo sanoa. Hänellä on oltava rauhallinen luonne, hän voi kärsiä tyhmät mielellään, mikä ei ole aina helppoa, ja ei pitäisi antaa juominen, uhkapeli tai muita fantasioita. Hänellä pitäisi olla myös jonkin verran tietoa kirjallisuudesta, luonnontieteistä, matematiikasta ja oikeustieteestä.”
1900-luvun kynnyksellä toinen kuuluisa kirjailija, brittiläinen diplomaatti Ernest Sato, kuvasi diplomatiaa älykkyyden ja tahdikkuuden sovellutukseksi ulkoasioissa. Mielestäni nykyaikainen diplomaatti on hienotunteinen, käytännöllinen, huolellinen ja vastuuntuntoinen. Olen myös sitä mieltä, että nykyaikaisessa diplomatiassa liikevoiman tunteella on ratkaiseva merkitys. Kokonaisuutena diplomaatit ovat erittäin hyviä säilyttämään ammattinsa perinteitä. Menneisyyden perinnössä on kuitenkin paljon sellaista, josta diplomatian on luovuttava. Valitettavasti perinteisen diplomatian mekanismit ovat hädin tuskin alkaneet sopeutua huolimatta viime vuosina tapahtuneista diplomatian kannalta merkittävistä muutoksista. Kylmä sota on mennyt diplomatiasta, mutta monissa tapauksissa diplomaattinen käytös pysyy sille lojaalina. Tähän kuuluu muun muassa ajattelu vain voimatasapainon kannalta. Diplomatian menetelmiin vaikuttaa edelleen vahvasti sotilaallinen ajattelu-diplomatia kuin sota muilla keinoin tai nollasummapelinä.
tullakseen hyvän globaalin hallinnon tehokkaaksi työkaluksi diplomatian on ensin voitettava ideologiaan ja sotilaalliseen vastakkainasetteluun liittyvät stereotypiat. Sen tehtävänä ei nykyään ole etsiä voimatasapainoa, vaan intressitasapainoa. Tänään ensisijaisena tavoitteena on elvyttää täysimääräisesti perinteisiä diplomatian menetelmiä – kompromissiratkaisujen etsimistä. Kaikki tai ei mitään-mentaliteetti ei enää toimi. Osittainen ja tasapainoinen lähestymistapa on vastaus uusiin geopoliittisiin ja taloudellisiin realiteetteihin.
kylmän sodan poliittisten stereotypioiden mukaan vastustajina pidetään eri maiden diplomaatteja, jotka kukin yrittävät saavuttaa tavoitteensa toisen kustannuksella. Diplomaatin ensisijainen tehtävä on epäilemättä suojella maansa kansallisia etuja. Meillä kaikilla on kuitenkin yhteinen tavoite – hyvä hallinto sekä maailmanlaajuisella että kansallisella tasolla. Me kaikki pyrimme parempaan maailmaan, maailmaan, jossa ei ole väkivaltaa eikä köyhyyttä, maailmaan, joka tarjoaa turvallisuutta ja oikeutta kaikille. Diplomaattien on siis opittava tekemään yhteistyötä uhraamatta maidensa kansallisia etuja. Monissa muissakin ammateissa voi todistaa yrityshengen olemassaoloa. Valitettavasti niin ei tapahdu usein diplomaattien keskuudessa. Tällaisista seurasuhteista voisi kuitenkin olla suurta apua jokaiselle.
diplomaattiyhteisön yrityshenki ei tarkoita sitä, että korporativismin tulisi mennä sen maan kansallisen edun edelle, jota diplomaatti edustaa. Esittämällä maansa kansalliset edut diplomaatti antaa mahdollisuuden ymmärtää paremmin kantaansa. Tämä tekee maan kansainvälisestä käyttäytymisestä ennakoitavaa, mikä on muutoksen aikanamme ensiarvoisen tärkeää. Yritykset miellyttää sekä ulkomaista hallitusta että hänen omaa hallitustaan tekevät karhunpalveluksen diplomaatille.
kansainvälinen diplomaattinen kumppanuus on nyt aiempaa toteuttamiskelpoisempi erityisesti kansallisten diplomatiatyylien vähittäisen yhtenäistymisen vuoksi. Kansainväliset järjestöt ja monenkeskinen diplomatia ovat tehokkaita kulttuurierojen ”sulatusuuneja”. Diplomaattiset menetelmät ovat yleistymässä. Kansalliset tyylit ovat kuitenkin edelleen olemassa, ja niitä tulisi tutkia ja ottaa huomioon käytännön diplomaattisessa työssä. Kansallista tyyliä on vaikea määritellä, vaikka se on tärkeä osa diplomatian taidetta. Mutta tietenkään kansallista tyyliä ei pidä sekoittaa sopimattomaan käytökseen, kun niin sanottu diplomaatti jättää huomiotta muiden kansojen paikalliset Kulttuuriset, uskonnolliset ja erityispiirteet.
toinen stereotypia koskee diplomatian luottamuksellisuutta. Diplomatiaa syytetään usein liiasta salailusta, ja vuosisatojen ajan diplomatiaa harjoitettiinkin täysin yksityisesti. Kylmä sota on vahvistanut tätä käyttäytymismallia valtavasti. Avoimuuden ja vapaan tiedonkulun maailmassa diplomaattisen luottamuksellisuuden kultti näyttää kuitenkin varsin arkaaiselta. Vaikka jokainen ammattidiplomaatti tietää, että tietyissä tilanteissa luottamuksellisuus on väistämätöntä, se ei tarkoita, että ammatti vaatii häntä vaikenemaan. Avoimuuden puute ja erityisesti totuuden väärinymmärrys on ristiriidassa modernin diplomatian kanssa. Tämä johtaa diplomatian ja joukkotiedotusvälineiden väliseen vuorovaikutukseen, joka ansaitsee nykyään erityistä huomiota.
monenvälinen diplomatia
kaikki nämä huomiot soveltuvat sekä kahden-että monenväliseen diplomatiaan. Jälkimmäisellä on kuitenkin joitakin erityisiä ongelmia. Monenkeskinen diplomatia on minulle erityisen kiinnostava ja huolestuttava asia, koska osallistun siihen päivittäin. Haluaisin jakaa kanssanne joitakin näistä huolenaiheista ja ajatuksista siitä, miten monenvälistä diplomaattista vuorovaikutusta voidaan parantaa. Monenkeskistä diplomatiaa pidetään usein eräänlaisena päällysrakenteena kahdenvälisen diplomatian sijasta. Mielestäni nämä ovat saman kolikon kaksi puolta, eikä mikään sulje pois toista puolta. Kahden-ja monenvälisen diplomatian välinen vuorovaikutus luo uuden poliittisen toimintamallin. Hyvä esimerkki on neuvottelut ydinkoekiellosta. Aiemmin koekieltosopimukset olivat seurausta kahdenkeskisistä Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain välisistä neuvotteluista. Aseidenriisuntakonferenssissa on laadittu ainoastaan CTBT: tä. Monenkeskisyys ei ole sulkenut pois kahdenvälisyyttä tai muunlaisia neuvotteluja. Nykyaikaista teknistä analogiaa käyttääkseni sanoisin, että kahdenväliset neuvottelut muistuttavat matkapuhelimen käyttöä, kun taas monenväliset neuvottelut muistuttavat Internetin käyttöä. Ne voivat luonnollisesti täydentää toisiaan.
monenväliset neuvottelut ovat aikaa vievistä syistä huolimatta erittäin tehokas suoja hegemonistisia ja vastaavia tarkoitusperiä vastaan. Tämä on käynyt entistä ilmeisemmäksi monenvälisen diplomatian kynnyksellä. Kun vuoden 1815 Wienin sopimusta seuranneiden kongressien sarja vihdoin päättyi, konferensseista palanneen Ison-Britannian ulkoministerin Canningin sanottiin ylistäneen normaalin kahdenvälisen diplomatian tilaa, jonka hän kiteytti seuraavasti: ”kukin omasta puolestaan ja Jumala meidän kaikkien puolesta.”Epäilemättä monenkeskinen diplomatia rajoittaa jyrkästi valtioiden egoistisia pyrkimyksiä.
vaikka monenväliset neuvottelut ovat periaatteessa samankaltaisia kuin kahdenväliset neuvottelut, monenvälisyydessä on kehitetty useita pitkälle kehitettyjä menetelmiä ja tekniikoita laajojen diplomaattisten vuorovaikutusten hoitamiseksi. Yhdistyneissä Kansakunnissa ja muilla monenvälisillä foorumeilla on komiteoiden ja alakomiteoiden virallinen hierarkia sekä maantieteellisen tai taloudellisen läheisyyden perusteella muodostettujen valtioryhmien puolivirallinen järjestelmä. Esimerkiksi Afrikan, Latinalaisen Amerikan ja arabivaltioiden ryhmät, EU-valtiot tai 77 kehitysmaanryhmä, johon kuuluu itse asiassa yli sata valtiota.
ehkä monenvälisten neuvottelujen suurin erikoisuus on työjärjestyksen merkitys. Kun 185 valtuuskunnan on oltava yhtä aikaa yhteydessä toisiinsa, kuten Yhdistyneiden Kansakuntien tapauksessa, tarvitaan joitakin melko selkeitä ja tiukkoja sääntöjä, jotta voidaan ylläpitää asianmukaista vuorovaikutusta. Kuten tunnettu englantilainen historioitsija Harold Nicolson totesi kerran eräässä suuressa kansainvälisessä konferenssissa, niin järjestykseen ja menettelyyn liittyvät asiat eivät ole vähemmän tärkeitä kuin poliittiset kysymykset. Huonosti käsiteltynä niistä voi tulla merkittävä hajottava tekijä.
kylmän sodan jälkeiselle monenvälisyydelle ovat ominaisia monimutkaisemmat konferenssien ja neuvottelujen esityslistat, joissa on enemmän aiheita, sekä asiantuntijoiden, kansalaisryhmien ja kansalaisjärjestöjen kasvava osallistuminen. Monenkeskinen diplomatia yrittää sopeutua näihin uusiin olosuhteisiin. Tämä prosessi on kuitenkin tuskallisen hidas, ja monia monenvälisen diplomatian näkökohtia on vielä tarkistettava, alkaen menettelyihin ja menetelmiin liittyvistä kysymyksistä.
ensinnäkin pitäisi olla selvä ero neuvotteluiden ja sopimuksenteon välillä. Monenväliset neuvottelut koostuvat kahdesta vaiheesta: alustavasta vaiheesta ja sopimuksen tekemisestä ylimpänä vaiheena. Viimeksi mainittu voitaisiin jakaa tulevan sopimuksen parametrien määrittelyyn ja sen työstämiseen. Jako on tietysti ehdollinen. Berliinin muuria ei ole eri vaiheiden välissä. Kun otetaan huomioon tämä yksinkertainen rakenne, ei ole vaikeaa rakentaa neuvotteluprosessia siten, että tulos saavutetaan nopeasti ja käytetään mahdollisimman vähän resursseja. Valitettavasti joillakin neuvottelufoorumeilla osallistujat sekoittavat eri vaiheet ja heittävät koko prosessin epäjärjestykseen. Tällaiset neuvottelut voivat kestää vuosia ja koostua loputtomista kannanotoista.
yksi suosituimmista neuvottelutavoista kylmän sodan aikana oli toisiinsa liittymättömien asioiden kytkeminen toisiinsa. Tämä oli karkea tapa pakottaa vastapuoli tekemään myönnytyksiä. Vaikka kansainvälinen ympäristö on muuttunut rajusti, tämä menetelmä on yhä käytössä. Nykyaikainen diplomatia tarvitsee päinvastaista lähestymistapaa. Kompromissi edellyttää sitä, mitä kutsun rakentavaksi rinnastukseksi kaikilla neuvottelualoilla, mikä edellyttää, että yhdellä alalla edistyminen luo mahdollisuuden edetä toisiin suuntiin. Kompromissi ei ole antautuminen eikä heikkouden merkki. Kompromissin taito on myönnytys toissijaisissa asioissa, ei periaatteissa. On kuitenkin huomattava, että kaikki ei riipu neuvottelijoista. Jos poliittista tahtoa ei ole, edes paras neuvottelija ei voi tehdä paljoakaan.
konferenssien laajentamisesta käydään paljon keskustelua. Mielestäni suurimmat epäonnistumiset eivät johdu niinkään foorumien laajentumisesta, joka toisinaan tuottaa myönteisiä tuloksia avoimien rakenteiden luomisessa, vaan itse kysymysten luonteesta ja poliittisen tahdon puuttumisesta kompromissiratkaisujen löytämiseksi.
rakenteellisen monenvälisen diplomatian alalla on yllättävää innovaatioiden vastustusta. Jäsenmaiden joustamattomuus on iso ongelma YK: n uudistuksessa. Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin Kofi Annanin äskettäin julkistama uudistusohjelma on varsin radikaali ja sisältää merkittäviä muutoksia järjestön rakenteeseen, sen tehtäviin ja painopisteisiin. Yleiskokouksen hyväksymät muutokset koskevat kuitenkin vain yhtä YK: n elintä – sihteeristöä. Mitä tulee muiden suurten elinten uudelleenjärjestelyihin, pääsihteerin ehdotukset ovat vielä harkinnassa.
sillä välin muutokset Yhdistyneiden Kansakuntien tärkeimmissä elimissä ovat ratkaisevan tärkeitä. Monenvälisiä foorumeita, myös YK: ta, arvostellaan usein liian hitaasta toiminnasta erityisesti konfliktitilanteissa. Kun puhutaan monitahoisesta, moniulotteisesta ja laajasta lähestymistavasta turvallisuuteen, konfliktiuhkiin ja ennaltaehkäisevien toimien tarpeeseen, annetaan ymmärtää, että diplomatia tulee halvemmaksi kuin jalkaväkipataljoonat. Diplomaatit voivat olla tehokkaampia, eivät hyökkäyksen lopettamisessa sen jälkeen, kun se on tapahtunut, vaan aikaisemmin, siviilitaistelussa, rajakiistoissa ja vaarassa, jonka näemme, kun maantiedon tuomitsemat ihmiset elävät yhdessä, saavat johtajiltaan ohjeet, että heidän velvollisuutensa on vihata ja tappaa muita. On kuitenkin totta, että jos kansainvälisellä diplomatialla on jokin rooli, sen on edettävä aikaisemmin ja se on organisoitava paremmin ennalta ehkäiseviin toimiin, jotka epäilemättä vahvistavat monenvälisten instituutioiden uutta roolia kriisien ja konfliktien turvaverkkona.
monenvälisten instituutioiden asemaa poliittisissa kysymyksissä saavutettavan yhteisymmärryksen sekä normien ja standardien asettamisessa olisi vahvistettava kiinnittämällä enemmän huomiota valvontaan kaikilla aloilla. Otetaan esimerkiksi ihmisoikeudet. Yleismaailmallisen julistuksen viisikymmenvuotisjuhlan kunniaksi on korostettava enemmän käytännön täytäntöönpanoa, mikä edellyttää, että me kaikki olemme entistä syvällisempiä oikeudellisissa velvoitteissa.
samanaikaisesti diplomatian ei pitäisi monopolisoida konfliktien ehkäisyä ja ratkaisemista. Esimerkiksi lakivälineitä voitaisiin käyttää laajemmin. Kansainvälinen tuomioistuin, joka perustettiin nimenomaan konfliktitilanteiden ratkaisemista varten, käsittelee tällä hetkellä vain yhdeksää tapausta, lähinnä alueellisia tai kaupallisia riitoja. Tuomioistuimella on kuitenkin huomattava potentiaali konfliktien ratkaisemisessa. Otetaan esimerkiksi tuomioistuimen ratkaisu Unkarin ja Slovakian väliseen kiistaan Gabcikovo-Nagymaros-hankkeesta. Konfliktissa oli alussa ilmiselviä ja vaarallisia etnisiä sävyjä, ja mediassa käytiin kiivasta polemiikkia. Oikeuden mukaantulon jälkeen asia muuttui nopeasti puhtaasti tekniseksi asiaksi.
viimeinen havaintoni koskee maailmanlaajuisten ja alueellisten rakenteiden välistä vuorovaikutusta. Kun kansainväliset järjestöt kasvavat voimakkaasti ja monenvälisyys valtaa kaikki elämänalat, on tarpeen luoda toisiaan tukeva ja vahvistava kansainvälinen järjestöjärjestelmä, jotta ne voisivat kehittyä toisiaan täydentävästi. YK voi ja sen pitäisi toimia aktiivisemmin välittäjänä alueellisissa rakenteissa; turvallisuusneuvoston on tullut aika lukea YK: n peruskirjan VIII luku uudelleen.
Yhdysvaltain varaulkoministeri S. Talbott oli täysin oikeassa todetessaan, että ” alueellinen yhteistyö on myönteinen voima, jos ja vain jos se vahvistaa globaalin keskinäisen riippuvuuden myönteistä puolta ja torjuu kielteisiä.”
YK tekee paljon tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Hyviä esimerkkejä ovat pääsihteerin vuosittainen Tapaaminen alueellisten järjestöjen johtajien kanssa, UNOG: n pääjohtajan, ETYJ: n pääsihteerin ja Euroopan neuvoston kolmikantakokoukset. Yhdistyneet Kansakunnat on kehittänyt useita yhteistyömuotoja alueellisten rakenteiden kanssa. Se ei kuitenkaan riitä. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että olemme vasta prosessin alussa. Meidän on edettävä jonkin verran, ennen kuin Yhdistyneet Kansakunnat ja alueasioista vastaavat toimielimet saavat aikaan johdonmukaisen molempia osapuolia hyödyttävän yhteistyön mallin.
päätelmät
tästä yleiskatsauksesta voidaan tehdä muutamia johtopäätöksiä. Ensinnäkin, koska diplomatia on hyvän hallintotavan väline, sen olisi sopeuduttava uusiin haasteisiin, jotta siitä tulisi merkityksellisempi, avoimempi ja ketterämpi, jotta se voisi muuttaa menetelmiään ja hyödyntää täysimääräisesti teknologisen vallankumouksen tarjoamia mahdollisuuksia. Toistaiseksi sen muutostahti ei ole aina ollut riittävä.
kuitenkin nykyaikainen diplomatia, joka vaatii monenlaisia taitoja, erityisesti neuvottelutaidon ja tieteen tuntemusta, osoittaa kykynsä toimia uudessa monikulttuurisessa ympäristössä eri toimijoiden, myös kansalaisyhteiskunnan, kanssa.
uskon vakaasti, että joustavuus, joka on aina ollut diplomatian tavaramerkki, antaa toivoa siitä, että diplomatia ei ainoastaan sopeudu uusiin haasteisiin, vaan siitä on myös hyötyä sekä valtioille että muille uusille kansainvälisille toimijoille niiden pyrkiessä luomaan paremman maailman 2000-luvulle.